Poikaset

Luonnossa urostaistelukalan reviiri on halkaisijaltaan 1–3 metriä, yleensä matalassa lammikossa tai riisipellolla. Siellä se rakentaa vaahtopesän. Naaraat eivät ole yhtä alueellisia, mutta vaeltavat enemmän. Kun naaras löytää uroksen reviirin ja uros huomaa naaraan, se houkuttelee tämän pesälle.

Siellä parittelurituaali alkaa: Uros ”syleilee” naarasta vartalollaan, jolloin näyttää siltä kuin se puristaisi munat naaraasta. Kerralla vapautuu yleensä 1–10 munaa. Uros hedelmöittää munat heti ja kuljettaa ne pesään. Naaras on tällä välin halvaantunut halauksesta ja näyttää kuolleelta vajoaessaan pohjaan. (Jotkut naaraat eivät ole halvaantuneet, vaan auttavat urosta poimimaan munia.) Muutaman sekunnin kuluttua naaras virkistyy jälleen, ja pari toistaa prosessin, kunnes munat on laskettu.

Sitten uros ajaa naaraan pois ja käyttää seuraavan ajan pesän, munien ja myöhemmin poikasten hoitamiseen.

Munat

Taistelukalanmunat ovat valkoisia tai kellertäviä. Ne on yleensä helppo havaita vaahtopesästä, ellei uros ole piilottanut kaikkia munia lehden tai vastaavan alle.

Sukupuolten erottaminen

Nuorilla kaloilla (alle 3-4 kuukautta) voi olla hyvin vaikeaa erottaa sukupuolten välinen ero. Jopa ammattikasvattajat tekevät virheitä koko ajan. Siksi voi olla viisasta välttää akvaariokaupan nuorimpia taistelukaloja, joissa on vaikeinta tunnistaa sukupuoli vartalon muodon ja evien perusteella.

Varmin merkki, jota voit etsiä, jos pohdit nuoren kalan sukupuolta, on valkoinen piste, jonka naaraat saavat vatsansa alle. Piste sijaitsee aivan peräevän etupuolella. Tämä on munanjohtimen loppu, jota koirailla ei luonnollisesti ole.

Muussa tapauksessa sinun on katsottava eviä. Ensimmäinen ero, jonka näet, on usein se, että peräaukon takapää on uroksilla terävämpi, mutta tämäkään ei ole täysin varmaa.

Naarailla on paksumpi vatsa, ja ero näkyy melko varhain. Jos katsot kehon muotoa, mieluiten ylhäältä, opit nopeasti näkemään eron melko nuorten kalojen välillä.

Jos olet viettänyt jonkin aikaa taistelukalojen tutkimiseen, käyttäytymistä voi olla myös hyvä seurata. Oppiminen kestää hetken, mutta lopulta opit tunnistamaan, onko kala koiras vai naaras.

Yhteenvetona: Mikään menetelmä ei ole turvallinen. Naaraiden vatsan alla oleva munanjohdin on varmin (ja varhaisin) merkki. Jos tämä puuttuu, kala on joko uros tai hyvin nuori. Tämän menetelmän lisäksi tarvitsee vain harjoitella tunnistamista.

Ruokinta

Poikasilla on tietysti hieman erilaiset ruokintavaatimukset kuin aikuisilla kaloilla. Ensinnäkin niiden suu on paljon pienempi, joten ruoan on oltava poikasen kokoista. Toiseksi, poikaset asettavat korkeat vaatimukset ravintosisällölle, koska ne syövät ja kasvavat paljon. Siksi elävä ravinto on aluksi parasta. Elävällä ravinnolla useampi poikanen kasvaa aikuiseksi.

Niillä on myös pieni vatsa, ja ne tarvitsevat ravintoa paljon useammin kuin aikuiset kalat. Vaikka aikuiset voivat olla jopa kaksi viikkoa ilman ruokaa ja ne syövät vain sen verran kuin pystyvät muutamassa minuutissa, poikasia on ruokittava lähes jatkuvasti, ja niille tulee antaa niin paljon kuin ne pystyvät syömään.

Sairaus

Kasvatuksen vaikein osa ei ole saada vanhempia kutemaan, vaan saada poikaset kasvamaan. Osa kuolee aina geneettisten vikojen, virheellisten tai epävakaiden vesiarvojen, sairauksien, onnettomuuksien ja sattumien vuoksi. Tässä sovelletaan kahta lakia; Murphyn ja Darwinin.

Nuoret tarvitsevat paljon tilaa kasvaessaan, muuten monet lakkaavat kasvamasta tai kuolevat. Tässä mielessä on "hyödyllistä", että jotkut poikaset ovat heikompia kuin toiset.

Jos poikasella on epämuodostumia, kuten puuttuvia ruumiinosia tai vino selkäranka, se pitäisi lopettaa armollisesti mahdollisimman pian, jotta se säästyy tarpeettomalta kärsimykseltä ja muille voidaan taata paremmat olosuhteet. Tämä voidaan tehdä nopeasti ja tehokkaasti antamalla vialliset poikaset isompien poikasten tai kalojen rehuksi.